lauantai 13. huhtikuuta 2013

Viisi (5) noitaa

Näin tässä vähän aikaa sitten unen, jonka teemana oli viisi (5) noitaa. Unessa pääsin vierailulle Temppeliin, joka oli rakennettu siten, että se kiertyy vasemmalle ja sisäänkäynti on ylhäällä. Temppeli kiertyi luultavasti 270 astetta vasemmalle. Alhaalla oli tasanne, joka oli ilmeisesti Temppelin palvontamenojen keskus. Temppeli oli kaikin puolin hienosti tehty ja rakennustyön jälki oli ensiluokkaista. Temppeli oli valoisa ja molemmin puolin oli tehty istuinrivistöjä, jotka kiertyivät hienosti kohti temppelin keskustaa (alhaalla).

Temppelin ulkopuolta en nähnyt. Alaspäin kierteinen rakenne viittaa siihen, että sisäänkäynti oli ehkä maanpinnalla ja Temppelin keskus maanalla.

Temppelin yläosassa oli viiden henkilön patsaskuvaelma ja minulle kerrottiin, että nämä olivat viisi (5) noitaa ja Temppeli oli ilmeisesti rakennettu heidän kunniakseen. Temppelissä oli jonkun verran ilmeisesti uskovaisia paikalla muttei mitenkään erityisen paljon. Korkeusero ylhäältä alas oli ehkä 50m eli rakennus oli verrattain iso. Puoliympyrän muotoin ulkokaaren kehä lienee ollut pitkälti yli 170m. Sädettäkin oli varmaan yli 70m. Rakennus oli koristeltu. Viittä noitaa esittävä patsas oli varmaan 5 metriä leveä ja ehkä 2m korkea. Noidat oli kuvattu yksityiskohtaisesti ja heillä oli jotain esineitä käsissään ja oman aikansa vaatteet.

Uni oli poikkeuksellisen selvä ja todellisen tuntuinen, aivan kuin olisin ollut oikeasti paikalla. Tunteekohan kukaan lukijoista mistä uskonnosta voisi olla kyse?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11408094

Noitien sukupuolijakauma oli 2-3 M ja 1-2 F ja 1 siltä välitä, yhteismäärän kuitenkin ollessa 5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti